KuntaPro Oy

Finland · 13 Employees
KuntaPro Oy tarjoaa laadukkaita ja kustannustehokkaita hallinnon tukipalveluja kunnille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille osakeyhtiöille. Toimintamme perustuu pitkään kokemukseen, kuntasektorin toimintamallien tuntemiseen ja vahvaan näkemykseen hallintopalvelujen kehittämisestä. Kuntien tarpeista syntynyt palvelukonseptimme tuo asiakkaillemme selkeitä kustannussäästöjä leikkaamalla hallintokuluja ja vähentämällä erityisesti tietojärjestelmiin liittyviä investointitarpeita. Hyväksi todistettu toimintamallimme tarjoaa asiakkaillemme verkostomaisen yhteistyön edut samalla, kun se mahdollistaa asiakaskohtaisesti räätälöityjen palvelukokonaisuuksien rakentamisen. Yksityisistä palvelukeskuksista poiketen KuntaPro on asiakkaidensa omistama. Taloutemme on terveellä pohjalla, taustamme kunnossa ja luotettavuutemme todistettu kaikilla mittareilla. Julkisen omistuspohjan ansiosta voimme keskittyä palvelujen kehittämiseen tuottamatta voitonjakokelpoista tulosta. Näin voimme tarjota omistaja-asiakkaillemme palveluja lähes omakustannushintaan. KuntaPro Oy on perustettu vuonna 2010. KuntaPro-konsernin muodostavat KuntaPro Oy ja Seuturekry Oy. KuntaPron palveluksessa on n. 300 kunta-alan asiantuntijaa ja konsernin liikevaihto on yli 50 miljoonaa euroa.

概述

国家 Finland
成立时间 2013
总部 Palokunnankatu 26, Hämeenlinna, Kanta-Häme 13100, FI
电话号码
网站
LinkedIn http://www.linkedin.com/company/kuntapro-oy
Twitter
Facebook
员工数 13
行业 financial services,
简介 KuntaPro Oy tarjoaa laadukkaita ja kustannustehokkaita hallinnon tukipalveluja kunnille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille osakeyhtiöille. Toimintamme perustuu pitkään kokemukseen, kuntasektorin toimintamallien tuntemiseen ja vahvaan näkemykseen hallintopalvelujen kehittämisestä. Kuntien tarpeista syntynyt palvelukonseptimme tuo asiakkaillemme selkeitä kustannussäästöjä leikkaamalla hallintokuluja ja vähentämällä erityisesti tietojärjestelmiin liittyviä investointitarpeita. Hyväksi todistettu toimintamallimme tarjoaa asiakkaillemme verkostomaisen yhteistyön edut samalla, kun se mahdollistaa asiakaskohtaisesti räätälöityjen palvelukokonaisuuksien rakentamisen. Yksityisistä palvelukeskuksista poiketen KuntaPro on asiakkaidensa omistama. Taloutemme on terveellä pohjalla, taustamme kunnossa ja luotettavuutemme todistettu kaikilla mittareilla. Julkisen omistuspohjan ansiosta voimme keskittyä palvelujen kehittämiseen tuottamatta voitonjakokelpoista tulosta. Näin voimme tarjota omistaja-asiakkaillemme palveluja lähes omakustannushintaan. KuntaPro Oy on perustettu vuonna 2010. KuntaPro-konsernin muodostavat KuntaPro Oy ja Seuturekry Oy. KuntaPron palveluksessa on n. 300 kunta-alan asiantuntijaa ja konsernin liikevaihto on yli 50 miljoonaa euroa.

技术

Apache

Load Balancers

Microsoft Office 365

Other

Mobile Friendly

Other

Outlook

Email Providers

常见问题

KuntaPro Oy 在哪里?

KuntaPro Oy 的总部位于 Palokunnankatu 26, Hämeenlinna, Kanta-Häme 13100, FI

KuntaPro Oy 的电话号码是多少?

KuntaPro Oy 的电话号码是

KuntaPro Oy 的官方网站是什么?

KuntaPro Oy 的公司官方网站是

KuntaPro Oy 是做什么的?

KuntaPro Oy 的业务有哪些?

sijais ja rekrytointipalvelut,microsoft d365,tiedolla johtaminen,kuntax,hankinta ja kilpailutuspalvelut,talouspalvelut,asiakas ja puhelinpalvelu,toiminnanohjaus,henkilostopalvelut,jarjestelmapalvelut,ictpalvelut,asiantuntijapalvelut,logistiikkapalvelut

KuntaPro Oy 的年收入是多少?

KuntaPro Oy 的收入是 66800000美元

KuntaPro Oy 有多少员工?

KuntaPro Oy 有 13 名员工

KuntaPro Oy 属于哪个行业?

KuntaPro Oy 从事以下行业: financial services

KuntaPro Oy 使用什么技术?

KuntaPro Oy 使用的一些流行技术包括: Apache,Microsoft Office 365,Mobile Friendly,Outlook

如何联系 KuntaPro Oy?

KuntaPro Oy 联系信息: 电话号码:, 网站:, 邮箱:kim***@***.fi

KuntaPro Oy 的社交媒体链接是什么?

KuntaPro Oy 领英:http://www.linkedin.com/company/kuntapro-oy,fackbook:,twitte:

KuntaPro Oy 是一家上市公司吗?

不是

KuntaPro Oy 的最后一轮融资是什么时候?

暂无最近投资信息

谁投资 KuntaPro Oy?

KuntaPro Oy 有 0 家投资者,包括 。

员工

Jouni Kapanen

Talousasiantuntija

Markku Johansson

Järjestelmäasiantuntija

Matti Lepisto

Logistiikapaallikko

Mirja Parkkari

Sovellusasiantuntija

外贸获客 查找关键决策人

10亿+海关交易数据,1.2亿企业数据,2亿+企业联系人数据,1000千万真实采购商。覆盖200+个国家及地区,95%外贸重点拓展市场,可根据行业、经营范围等多方位挖掘目标客户。
免费试用

Top-ranked on G2 Crowd

全球B2B企业库 海关贸易数据 展会采购数据

工作更少,成就更大,销售更聪明

查找更多 B2B 联系人,丰富并验证记录
Email Address

全球B2B企业库

海关贸易数据

展会采购数据

Top-ranked on G2 Crowd

OR
Sign Up with Google